Toisinaan ajatukseni huutavat lujaa, liian lujaa, niin lujaa etten edes kuule mitä ne yrittävät minulle kertoa. Sitten ne taas hiljenevät, lakkaavat kuulumasta sen ihmeemmin, ne vain ovat.
Muistan kuinka kerran yritin saada itseni mahtumaan täydellisen tytön muottiin, en vain sopinut, en sitten millään. En vielä tiennyt ettei täydellisiä tyttöjä ole olemassakaan, on vain ihmisiä virheineen.
Eilen aiheutin hilpeyttä kaupungilla kävellessäni sokkona eteenpäin. En nähnyt ihmisten ilmeitä, en ihmetystä enkä hymyjä kasvoilla. Näin jotakin, jota kukaan muu ei koskaan pysty näkemään. Näin mielessäni sellaisen Joensuun, jota ei todellisuudessa ole olemassakaan. Se oli kovin kaunis.
Tällaisia ovat ajatukseni juuri nyt. Ne vain tulevat ja menevät. Ovat hetken ja sitten katoavat. Ne vain leijailevat kuin syksyn lehdet. Yritän tavoittaa niitä ja joskus satun saamaan jonkun niistä kiinni.
Sellaisia ne ovat, ajatukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti