Seisoin väsyneenä keskellä kauppakeskusta, en jaksanut liikkua, odotin.
Lopulta ei ollut enää aikaa, ei muuta kuin ohikulkevat ihmiset.
Mietin minne ihmiset mahtavat olla matkalla tiistai iltapäivänä kello neljä.
Ehkä kotiin, treeneihin, harrastuksiin tai kyläilemään.
Oli käsikädessä kulkevia pareja, lapsia ja vanhempia, hassuja asentoja rullaportaissa, seurustelevan parin kohtaaminen.
Mietin kuinka kauan sellaista näkymää täytyy kuvata, jos elokuvassa tahtoo näyttää kaiken nopeutettuna. Tunti, ehkä puolitoista. En tiedä.
Join minttusuklaakaakaota tärisevin käsin, väsymys katosi ja pyöräilin läpi kaupungin hymyilen.
En vielä uskaltanut sanoa sitä ääneen, etten tiedä itsestäni mitään.
Epäröin edelleen paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti