Love those who hate you.

Olen yhtä aikaa niin paljon vahvempi kuin ennen, mutta samalla aivan vereslihalla. Mahtavatko nämä haavat koskaan umpeutua?
Puraisin itseäni sormeen, lujaa, vahingossa.
Kirjoitan sanoja joilla ei ole mitään merkitystä, ei mitään väliä missä järjestyksessä ne ovat.
Olen miettinyt ihmisiä, onnellisia, heitä on niin paljon.
Sitten olen minä; sydän vereslihalla, mustelmilla, täynnä kipeän ihania muistoja, vailla jotain.
Vain viiltoja sydämessä, kosketuksia iholla, vain unia ja unelmaa.
Saanko koskaan enemmän, saanko koskaan sanoa "tämä on totta".

Enää muutama viikko ja näemme jälleen, lupaan hymyillä onnesta.