Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma,
ei niin onnellista kuin olla onneton.
En ole koskaan ollut yhtä varma ja onnellinen,
en koskaan niin kuin nyt.
lauantai 28. helmikuuta 2015
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Olen saanut tilaisuuden tunnustaa, mun jalat nousee irti maan pinnasta
Minussa asuu hymy.
Sen nimi on uusi mahdollisuus,
varovaisesti kasvava usko,
hiljaa herännyt toivo.
Minussa asuu rakkaus.
tiistai 24. helmikuuta 2015
Tell me am I insane, I set your letter on the window pane
Olen kuullut legendaa nuorista, jotka eivät koskaan ole lähettäneet kirjettä. Eivät koskaan ole kirjoittaneet osoitetta kuoreen ja liimanneet postimerkkiä sinne oikeaan ylänurkkaan. Tämä aiheuttaa minussa kauhunsekaisia tunteita.
Mihin, mihin tämä maailma oikein on menossa?
Minä en tiedä mitään parempaa kuin kirjeiden ja korttien lähettäminen. Voisiko olla parempaa ja aidompaa tapaa ilahduttaa ystävää kuin postikortti. Ajatuksella valittu, rakkaudella lähetetty. Tai voisiko olla parempaa väylää pitää yhteyttä kauempana asuviin ystäviin, kuin kertoa elämästään pitkissä kirjeissä. Tähän minä olen kasvanut, etanapostin rakastajaksi.
Mutta eipä siinä itsekin sain lempikampani ja jokaiseen sormeen liian ison sormuksen takaisin kirjekuoressa, johon postimerkki oli liimattu vasempaan ylänurkkaan. Sydämeni itki hetken verta. Ei niinkään kirjeen sisällön takia, vaikka kirpaisihan sekin. Vaan ennemminkin sen takia että todella olin ollut ihmisen kanssa, joka ei edes tiedä mihin kohtaan kirjettä postimerkki kuuluu liimata.
Joku taso kai se tässäkin hommassa pitää olla.
Mihin, mihin tämä maailma oikein on menossa?
Minä en tiedä mitään parempaa kuin kirjeiden ja korttien lähettäminen. Voisiko olla parempaa ja aidompaa tapaa ilahduttaa ystävää kuin postikortti. Ajatuksella valittu, rakkaudella lähetetty. Tai voisiko olla parempaa väylää pitää yhteyttä kauempana asuviin ystäviin, kuin kertoa elämästään pitkissä kirjeissä. Tähän minä olen kasvanut, etanapostin rakastajaksi.
Mutta eipä siinä itsekin sain lempikampani ja jokaiseen sormeen liian ison sormuksen takaisin kirjekuoressa, johon postimerkki oli liimattu vasempaan ylänurkkaan. Sydämeni itki hetken verta. Ei niinkään kirjeen sisällön takia, vaikka kirpaisihan sekin. Vaan ennemminkin sen takia että todella olin ollut ihmisen kanssa, joka ei edes tiedä mihin kohtaan kirjettä postimerkki kuuluu liimata.
Joku taso kai se tässäkin hommassa pitää olla.
maanantai 23. helmikuuta 2015
One and only
Minä nuuskutin pitkästä aikaa mustan ja pehmoisen tuoksuvaa turkkia, tuoksui paremmalle kuin muistin.
Kiitin, että saan vieläkin tehdä niin.
Söpö on hän ♥
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
There's a heaven above you baby, and don't you cry tonight
Olen tuijottanut monta tuntia tätä tyhjää sivua.
Välillä halunnut kirjoittaa siitä kuinka täytyy estää itseäni leijumasta onnesta,
välillä siitä miten paskaa ja epäreilua on elämä.
Olen hillinnyt hyrinää mahanpohjassa ja nieleskellyt sitten taas itkuani.
Enkä ymmärrä itsekään kuinka on mahdollista niin lyhyessä ajassa tuntea tunteita niin äärilaidoista.
Tutkimattomat ovat tunteideni tiet.
lauantai 21. helmikuuta 2015
God save us everyone, will we burn inside the fires of a thousand suns?
Kaikkihan tietävät ne eri kastit jotka erottavat meitä ihmisiä toisistamme, ne sellaiset joiden ei edes kuuluisi olla olemassa. On ne coolit, sitten tavalliset ja kaikkein alimpana hyljeksityt.
Muistan kuinka jotenkin oletin että tottakai kuulun niihin cooleihin, suosittuihin joille koulunkäytävät olivat paikka jyrätä ei niin suositut alleen. Aloitin kouluni ja pikkuhiljaa huomasin että, ei minä en koskaan tule olemaan sellainen suosittu tyttö. Tulen aina olemaan vain normaali, oikeastaan tavallisen ja hyljeksityn rajalla.
Yläasteella eräs rinnakkaisluokkalainen poika erittäin selvästi osoitti minulle paikkani siellä hyljeksittyjen maailmassa. Taistelin silti urheasti paikastani tavallisten joukossa, sellaisten jotka saavat elää huomaamattomasti omaa elämäänsä. Oikeastaan koko yläasteeni ajan minua yritettiin tallata maanrakoon, hitaasti mutta varmasti. En silti antanut periksi, en tuumaakaan. En todellakaan aikonut antaa itseään hirmu cooleina pitävien ihmisten lannistaa minua.
Lukiossa sellaiset tyhmät roolit alkoivat jo karista, eikä kastien rajat olleet enää kovinkaan selvät. Kaikki tuntuivat olevan enemmän samalla tasolla. Silti siellä oli se riittävä yksi ihminen, joka sai minut tuntemaan oloni epämukavaksi ja hyljeksityksi. Tunsin etten vain ollut tarpeeksi cool tai normaali saadakseni hänen hyväksyntänsä. Joskus tuntui että ihan vain se että olin ylipäätään olemassa, riitti ärsyttämään niitä jotka saivat minut tuntemaan itseni todella epävarmaksi.
Nyt olen oppinut hyväksymään sen, että aina on niitä jotka katsovat minua ylimielisesti olevinaan paremmista asemistaan. Aina on niitä, joille en vain riitä sellaisena kuin olen. Ja se on ihan okei, ei minun tarvitsekaan saada heidän hyväksyntäänsä tai olla heidän kanssaan tekemisissä vapaaehtoisesti. Oikeastaan en edes haluaisi olla ihminen, joka tuntee itsensä jotenkin niin paljon paremmaksi kuin muut että olettaa oikeudekseen olla ylimielinen. Ei en todellakaan.
On ihanaa olla juuri tällainen, on ihanaa olla minä. Hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat ja antaa jokaisen elää omaa elämäänsä.
Peace.
Muistan kuinka jotenkin oletin että tottakai kuulun niihin cooleihin, suosittuihin joille koulunkäytävät olivat paikka jyrätä ei niin suositut alleen. Aloitin kouluni ja pikkuhiljaa huomasin että, ei minä en koskaan tule olemaan sellainen suosittu tyttö. Tulen aina olemaan vain normaali, oikeastaan tavallisen ja hyljeksityn rajalla.
Yläasteella eräs rinnakkaisluokkalainen poika erittäin selvästi osoitti minulle paikkani siellä hyljeksittyjen maailmassa. Taistelin silti urheasti paikastani tavallisten joukossa, sellaisten jotka saavat elää huomaamattomasti omaa elämäänsä. Oikeastaan koko yläasteeni ajan minua yritettiin tallata maanrakoon, hitaasti mutta varmasti. En silti antanut periksi, en tuumaakaan. En todellakaan aikonut antaa itseään hirmu cooleina pitävien ihmisten lannistaa minua.
Lukiossa sellaiset tyhmät roolit alkoivat jo karista, eikä kastien rajat olleet enää kovinkaan selvät. Kaikki tuntuivat olevan enemmän samalla tasolla. Silti siellä oli se riittävä yksi ihminen, joka sai minut tuntemaan oloni epämukavaksi ja hyljeksityksi. Tunsin etten vain ollut tarpeeksi cool tai normaali saadakseni hänen hyväksyntänsä. Joskus tuntui että ihan vain se että olin ylipäätään olemassa, riitti ärsyttämään niitä jotka saivat minut tuntemaan itseni todella epävarmaksi.
Nyt olen oppinut hyväksymään sen, että aina on niitä jotka katsovat minua ylimielisesti olevinaan paremmista asemistaan. Aina on niitä, joille en vain riitä sellaisena kuin olen. Ja se on ihan okei, ei minun tarvitsekaan saada heidän hyväksyntäänsä tai olla heidän kanssaan tekemisissä vapaaehtoisesti. Oikeastaan en edes haluaisi olla ihminen, joka tuntee itsensä jotenkin niin paljon paremmaksi kuin muut että olettaa oikeudekseen olla ylimielinen. Ei en todellakaan.
On ihanaa olla juuri tällainen, on ihanaa olla minä. Hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat ja antaa jokaisen elää omaa elämäänsä.
Peace.
torstai 19. helmikuuta 2015
Tissikateus
Viime päivinä olen kauhistuttanut ja järkyttänyt itseäni tisseillä, kyllä luitte oikein.
Eihän tisseissä mitään vikaa ole, mutta tarvitseeko niistä tehdä julkisia.
Itkettää kaikkien niiden vielä ihan vauvaiässä olevien puolesta joiden mielestä puolialastomat kuvat on ihan okei, toisaalta löytyy niitä kuvia myös niiltä joita en enää voi vauvaikäisiksi sanoa koska ovat minuakin vanhempia.
Olenko nyt vain sitten vanhanaikainen ja valitan turhasta, tissithän on ihan luonnollinen ruumiinosa. Ainakin huomasin, että tästäkin tissien piilossa pysymisestä voi olla montaa mieltä kun erään miespuolisen henkilön kanssa keskustelin. Lähinnä se jäi minun tehtäväkseni olla järkyttynyt siitä, mihin maailma onkaan menossa.
Ehkä olen vain kateellinen kun itse en koskaan moisia kuvia pystyisi edes ottamaan, en näillä tisseillä paljoa lähtisi edes koittamaan.
Tissikateus, sitähän se varmasti ja erittäin todistettavasti on jos toivoisin että vaatteet pysyisi naisilla ja tytöillä paremmin päällä, eikä tissejä ja paljasta pintaa ainakaan ihan tietoisesti tarvitsisi esitellä.
Nyt olen sanonut etten itse koskaan pystyisi sellaisia kuvia ottamaan. Yleensä kun sanon että en koskaan menee vain hetki ja siellähän minä olen muiden mukana. Odotetaan siis vain hetki, niin postaan instaan ja ehkä tännekin ihan vain pelkkiä tissikuvia.
Tissit kunniaan ja esille, jeij!
Eihän tisseissä mitään vikaa ole, mutta tarvitseeko niistä tehdä julkisia.
Itkettää kaikkien niiden vielä ihan vauvaiässä olevien puolesta joiden mielestä puolialastomat kuvat on ihan okei, toisaalta löytyy niitä kuvia myös niiltä joita en enää voi vauvaikäisiksi sanoa koska ovat minuakin vanhempia.
Olenko nyt vain sitten vanhanaikainen ja valitan turhasta, tissithän on ihan luonnollinen ruumiinosa. Ainakin huomasin, että tästäkin tissien piilossa pysymisestä voi olla montaa mieltä kun erään miespuolisen henkilön kanssa keskustelin. Lähinnä se jäi minun tehtäväkseni olla järkyttynyt siitä, mihin maailma onkaan menossa.
Ehkä olen vain kateellinen kun itse en koskaan moisia kuvia pystyisi edes ottamaan, en näillä tisseillä paljoa lähtisi edes koittamaan.
Tissikateus, sitähän se varmasti ja erittäin todistettavasti on jos toivoisin että vaatteet pysyisi naisilla ja tytöillä paremmin päällä, eikä tissejä ja paljasta pintaa ainakaan ihan tietoisesti tarvitsisi esitellä.
Nyt olen sanonut etten itse koskaan pystyisi sellaisia kuvia ottamaan. Yleensä kun sanon että en koskaan menee vain hetki ja siellähän minä olen muiden mukana. Odotetaan siis vain hetki, niin postaan instaan ja ehkä tännekin ihan vain pelkkiä tissikuvia.
Tissit kunniaan ja esille, jeij!
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
I get lost in the nothingness inside of me
Ikävä Pohjoiseen, kaipuu Kuusamoon.
Tiedän ainakin yhden jonka mielestä tämä on sulaa hulluutta, kaivata nyt Kuusamoa.
Olen käynyt töissä, oppinut paljon uutta, edelleen lisännyt instaan vähintään yhden kuvan päivittäin.
Olen kirjoittanut sanoja jotka on painomusteella ikuistettu lehden sivuille, ottanut äärettömän määrän kuvia töissä ja vapaa-ajalla.
Olen miettinyt mitä on rakkaus, milloin voi sanoa rakastan sinua.
Minä haluaisin sanoa, mutta kuitenkaan en.
En tiedä voinko enää ja mitä kaikkea se sitten tarkoittaisikaan.
tiistai 17. helmikuuta 2015
Tahdon tietää kaiken, mut vastaan ainoastaan, kun tiedän mitä vastaus tarkoittaa
Oikeastaan se on aika hämmentävän upeaa, että olen nyt tässä. Opettelen toimittajan hommia, työskentelen lehdessä. Tästähän minä "haaveilin" jo silloin ala-aste ikäisenä, kun kaikki oli vielä niin kaukaista ja unenomaista.
Siinä minä sitten kuitenkin tänään istuin, tuntemattomien ihmisten kahvipöydässä tekemässä juttua. Hurjaa, valtavan hurjaa. Ehkä myös hieman kiusallista ja kankeaa. Huomasin että kynsinauhani vuotaa verta, enkä osannut kysyä niin sanotusti tyhmiä kysymyksiä vaikka olisihan sitä voinut. Mutta eihän kokemusta saa kuin tekemällä ja aina on oltava ensin se vaivaannuttava eka kerta.
Huomenna yritän sitten kirjoittaa jutun onnettomista muistiinpanoistani. Ainakin huomasin sen, että tullakseni ammattilaiseksi on käsialani muututtava huomattavasti vaikeampi lukuiseksi.
Sitä kohti, pikku hiljaa.
Siinä minä sitten kuitenkin tänään istuin, tuntemattomien ihmisten kahvipöydässä tekemässä juttua. Hurjaa, valtavan hurjaa. Ehkä myös hieman kiusallista ja kankeaa. Huomasin että kynsinauhani vuotaa verta, enkä osannut kysyä niin sanotusti tyhmiä kysymyksiä vaikka olisihan sitä voinut. Mutta eihän kokemusta saa kuin tekemällä ja aina on oltava ensin se vaivaannuttava eka kerta.
Huomenna yritän sitten kirjoittaa jutun onnettomista muistiinpanoistani. Ainakin huomasin sen, että tullakseni ammattilaiseksi on käsialani muututtava huomattavasti vaikeampi lukuiseksi.
Sitä kohti, pikku hiljaa.
maanantai 16. helmikuuta 2015
Se on liian viileetä elämää, kun ei lempikään lämmitä
Tämä päivä on saanut minut syväjäähän, join teetä enkä siltikään ollenkaan sulanut.
Aamulla pakkanen sai hytisemään kylmästä, päivemmällä keväinen aurinko lämmitti ja pakotti päähän oranssit aurinkolasit.
Silmääni on muuttanut asumaan joku, joka saa sen vuotamaan hullunlailla.
Itkeä, syväpuhdistua, käyttäytyä ikänsä mukaan kuin aikuinen.
Aamulla pakkanen sai hytisemään kylmästä, päivemmällä keväinen aurinko lämmitti ja pakotti päähän oranssit aurinkolasit.
Silmääni on muuttanut asumaan joku, joka saa sen vuotamaan hullunlailla.
Itkeä, syväpuhdistua, käyttäytyä ikänsä mukaan kuin aikuinen.
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Onnelliset kohtaa
Kun se on valmis, sen tietää.
Se enää hetken voi kestää,
on toisinaan onnea vaikeeta sietää.
Se enää hetken voi kestää,
on toisinaan onnea vaikeeta sietää.
Oon lähtenyt monta kertaa,
särkymätöntä rakentamaan,
ja monta kertaa päätynyt sen rikkomaan.
särkymätöntä rakentamaan,
ja monta kertaa päätynyt sen rikkomaan.
Haluun tietää, haluun tietää missä onnelliset kohtaa.
Pidän huolen, pidän huolen oon jossain kaukana.
lauantai 14. helmikuuta 2015
A best friend is someone who knows all about you and loves you anyway
Tykkään toivottaa "hyvää lällypäivää", koska ensimmäinen asia jonka ystävänpäivä tuo mieleen on ällönöllön rakastuneet parit.
Mutta onhan se muutakin.
Se on päivä, jolloin voi muistaa kuinka onnekas onkaan omistaessaan niin ihania ystäviä.
Sellaisia, jotka ovat tukena vaikka et aina itsekään ymmärrä itseäsi ja tekojasi.
Sellaisia, jotka eivät tuomitse vaan lohduttavat ja auttavat jatkamaan eteenpäin.
Olen äärettömän kiitollinen teistä jokaisesta, kiitos te ♥
And you, you know that you are always my number one ♥ |
perjantai 13. helmikuuta 2015
Katu päättyy aurinkoon
Moni laulu kertoi rakkaudesta,
mutta usein portaikossa,
pysähdyin pimeässä,
aina askeleen jäljessä.
mutta usein portaikossa,
pysähdyin pimeässä,
aina askeleen jäljessä.
Maa oli kylmä marraskuussa,
se kiipesi kylkeä ylös silmiin,
tarttui jalkoihin,
silloin värit menivät helposti sekaisin.
se kiipesi kylkeä ylös silmiin,
tarttui jalkoihin,
silloin värit menivät helposti sekaisin.
Meri nousi ja laski,
ja kuu näytti aikaa,
tänään puisto humisi ensimmäistä kertaa,
maa suli ja virtasi kyyneleinä,
kiven koloista kaulalle.
ja kuu näytti aikaa,
tänään puisto humisi ensimmäistä kertaa,
maa suli ja virtasi kyyneleinä,
kiven koloista kaulalle.
Näen selvästi värit,
heinäsirkan ja oranssin maan.
heinäsirkan ja oranssin maan.
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
All you wanted from me, was the gift of love
Heräsin tänä aamuna äärettömään turhuuden tunteeseen.
Tässäkö se on koko elämä, tässä.
Herätä aamulla väsyneenä, mennä töihin tai kouluun, elää päivä hymyillen, tulla kotiin taas väsyneenä, pian huomata herätyskellon herättävän uuteen päivään.
Aina väsynyt, aina kokonaisia päiviä täytettävänä.
Mikä on näiden päivien tarkoitus, mikä niiden merkitys.
Jotakin puuttuu, jotakin suurta.
Tässäkö se on koko elämä, tässä.
Herätä aamulla väsyneenä, mennä töihin tai kouluun, elää päivä hymyillen, tulla kotiin taas väsyneenä, pian huomata herätyskellon herättävän uuteen päivään.
Aina väsynyt, aina kokonaisia päiviä täytettävänä.
Mikä on näiden päivien tarkoitus, mikä niiden merkitys.
Jotakin puuttuu, jotakin suurta.
tiistai 10. helmikuuta 2015
Miten osaisin olla niin kuin nuo muut, vai onko jossain joku paikka jonne kuulun
Sanon aina etten tykkää siitä miten kaikki täytyy määritellä.
Jos uskot Jumalaan, olet uskovainen. Jos tykkäät samaa sukupuolta olevista, olet homo/lesbo. Jos et juo alkoholia, olet absolutisti.
Eikö sitä voi vain uskoa, rakastaa ja elää ilman mitään typeriä määritelmiä.
Ja sitten aivan yhtäkkiä kaikki kääntyykin päälaelleen. Yhtäkkiä kaiken onkin oltava niin kirkasta ja selvää, kaikki täytyy nimetä, kaikki täytyy määritellä.
Mitä me ollaan? Mitä sinä haluat minusta? Miksi me jutellaan? Ollaanko me nyt tilivelvollisia toisillemme? Ollaanko me tosissaan? Onko meillä ehkä tulevaisuus?
Eikö sitä voi vain jutella, viihtyä ja tutustua toisiinsa ilman mitään typeriä määritelmiä.
Minun maailmassa näköjään ei.
Jos uskot Jumalaan, olet uskovainen. Jos tykkäät samaa sukupuolta olevista, olet homo/lesbo. Jos et juo alkoholia, olet absolutisti.
Eikö sitä voi vain uskoa, rakastaa ja elää ilman mitään typeriä määritelmiä.
Ja sitten aivan yhtäkkiä kaikki kääntyykin päälaelleen. Yhtäkkiä kaiken onkin oltava niin kirkasta ja selvää, kaikki täytyy nimetä, kaikki täytyy määritellä.
Mitä me ollaan? Mitä sinä haluat minusta? Miksi me jutellaan? Ollaanko me nyt tilivelvollisia toisillemme? Ollaanko me tosissaan? Onko meillä ehkä tulevaisuus?
Eikö sitä voi vain jutella, viihtyä ja tutustua toisiinsa ilman mitään typeriä määritelmiä.
Minun maailmassa näköjään ei.
maanantai 9. helmikuuta 2015
Menetin sinut kauan sitten, vedit hartiat korviin ja kävelit pois
Muistan vieläkin kuinka pysähtynyttä kaikki oli, kun koko elämä koostui pelkästään odottamisesta.
Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt, niin kuin elämäni.
Mikään ei liikkunut, ei eteen ei taakse.
Kaikki oli sitä yhtä ja samaa päivästä toiseen, sitä että sitten joskus alkaa se oikea elämä.
Jos olisin jaksanut elää pysähtynyttä elämää tarpeeksi kauan, olisiko nyt kaikki toisin.
En tiedä, mutta minulla oli niin kiire.
Kiire johonkin parempaan, kiire ettei elämä valuisi odottaessa hukkaan.
Ei olisi kannattanut kiirehtiä, koska ei täällä ollut mitään odottamassa minua.
Mutta olisiko hän sitten edes ollut odottamisen arvoinen, en tiedä.
Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt, niin kuin elämäni.
Mikään ei liikkunut, ei eteen ei taakse.
Kaikki oli sitä yhtä ja samaa päivästä toiseen, sitä että sitten joskus alkaa se oikea elämä.
Jos olisin jaksanut elää pysähtynyttä elämää tarpeeksi kauan, olisiko nyt kaikki toisin.
En tiedä, mutta minulla oli niin kiire.
Kiire johonkin parempaan, kiire ettei elämä valuisi odottaessa hukkaan.
Ei olisi kannattanut kiirehtiä, koska ei täällä ollut mitään odottamassa minua.
Mutta olisiko hän sitten edes ollut odottamisen arvoinen, en tiedä.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Ootte täydellisiä noin
Asioita, joista minä itsessäni tykkään.
Asioita, joista minä haluan itsessäni oppia tykkäämään.
Hymy, kaunis hammasrivistö.
Kukkiva iho, terävät kulmahampaat.
Silmät, silmäripset.
Villiintyneet kulmakarvat, nenänpäässä pesivä näppy.
torstai 5. helmikuuta 2015
Sanat, jotka aiemmin nielaisin
Yhtäkkiä se ei olekaan enää pelottavaa.
Elämän pakeneminen suonista ja vaiennut sydän.
Enemmänkin pelastus, hiljaisuus, rauha.
Ei enää pelkoa elämänmittaisesta yksinäisyydestä, ei paineita sen ainoan oikean löytämisestä. Ei tarvitsisi täyttää minkäänlaista muottia, ei yrittää elää elämäänsä normien mukaan kun se ei kuitenkaan näköjään ole mahdollista. Ei tarvitsisi tuntea itseään niin vialliseksi ja tunnemaailmaltaan vammaiseksi. Eikä varsinkaan ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Ei tarvitsisi taistella saavuttaakseen elämässään kaiken, ettei tarvitsisi vanhana huomata koko elämän vain valuneen hukkaan.
Se ei ole pelottavaa, mutta pitäisikö sen olla?
Elämän pakeneminen suonista ja vaiennut sydän.
Enemmänkin pelastus, hiljaisuus, rauha.
Ei enää pelkoa elämänmittaisesta yksinäisyydestä, ei paineita sen ainoan oikean löytämisestä. Ei tarvitsisi täyttää minkäänlaista muottia, ei yrittää elää elämäänsä normien mukaan kun se ei kuitenkaan näköjään ole mahdollista. Ei tarvitsisi tuntea itseään niin vialliseksi ja tunnemaailmaltaan vammaiseksi. Eikä varsinkaan ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Ei tarvitsisi taistella saavuttaakseen elämässään kaiken, ettei tarvitsisi vanhana huomata koko elämän vain valuneen hukkaan.
Se ei ole pelottavaa, mutta pitäisikö sen olla?
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Tahdoin niin uskoa, että olet mun ainoa
En tiedä mitään, en.
Miten joskus luulin, etten voisi elää ilman sinua.
Miten joskus ajattelin, että olet koko elämäni.
Miten suunnittelin yhteistä elämää.
Miten koko ajan tiesin, että meitä ei edes ole.
Halusin kirjoittaa runon, ei tullut runoa.
Halusin elää kanssasi, ei tullut onnea.
Ei kannata haluta, täytyy vain uskoa.
maanantai 2. helmikuuta 2015
Varo miestä, sädekehää päällä pään
Kun piti lukea alkoi unettaa niin, ja kohta heräsin peiton rypyt poskeen painautuneena.
Niin paljon kaikkea uutta, se vie energiani mennessään.
Punaisia merkkejä kirjan sivujen välissä, en tosiaan tiedä missä välissä oikein jaksan.
Tulevaisuus, voisitko vähän hidastaa että ehtisin paremmin mukaan?
Niin paljon kaikkea uutta, se vie energiani mennessään.
Punaisia merkkejä kirjan sivujen välissä, en tosiaan tiedä missä välissä oikein jaksan.
Tulevaisuus, voisitko vähän hidastaa että ehtisin paremmin mukaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)