torstai 19. helmikuuta 2015

Tissikateus

Viime päivinä olen kauhistuttanut ja järkyttänyt itseäni tisseillä, kyllä luitte oikein.
Eihän tisseissä mitään vikaa ole, mutta tarvitseeko niistä tehdä julkisia.
Itkettää kaikkien niiden vielä ihan vauvaiässä olevien puolesta joiden mielestä puolialastomat kuvat on ihan okei, toisaalta löytyy niitä kuvia myös niiltä joita en enää voi vauvaikäisiksi sanoa koska ovat minuakin vanhempia.

Olenko nyt vain sitten vanhanaikainen ja valitan turhasta, tissithän on ihan luonnollinen ruumiinosa. Ainakin huomasin, että tästäkin tissien piilossa pysymisestä voi olla montaa mieltä kun erään miespuolisen henkilön kanssa keskustelin. Lähinnä se jäi minun tehtäväkseni olla järkyttynyt siitä, mihin maailma onkaan menossa.

Ehkä olen vain kateellinen kun itse en koskaan moisia kuvia pystyisi edes ottamaan, en näillä tisseillä paljoa lähtisi edes koittamaan.
Tissikateus, sitähän se varmasti ja erittäin todistettavasti on jos toivoisin että vaatteet pysyisi naisilla ja tytöillä paremmin päällä, eikä tissejä ja paljasta pintaa ainakaan ihan tietoisesti tarvitsisi esitellä.

Nyt olen sanonut etten itse koskaan pystyisi sellaisia kuvia ottamaan. Yleensä kun sanon että en koskaan menee vain hetki ja siellähän minä olen muiden mukana. Odotetaan siis vain hetki, niin postaan instaan ja ehkä tännekin ihan vain pelkkiä tissikuvia.
Tissit kunniaan ja esille, jeij!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti