Tavallaan jokainen on surullinen.

Mie aina ajattelin, et koko maailma mullistus jotenkin paikoiltaan, kun mie alan pitää tätä blogii. Että kaikesta tulis jotenkin niin paljon merkityksellisempää. Toisaalta niin mie varmaan ajattelin lukion loppumisestakin, että sen jälkeen oisin jotenkin fiksumpi ja viisaampi ja tietäsin niin paljon enemmän. Joopa joo. Ihan voin sanoo, et en koskaan oo ollu niin eksyksissä kun mitä nyt oon. Miten asiat voikin aina mennä just niin päinvastoin kun kuvittelis. Ysillä luulin, että en tiiä mistään mitään ja silti mulla oli selvä visio siitä, että meen Enon Lukioon. Nyt mulla ei ole edes mitään käsitystä seuraavasta opiskelupaikastani.

Ite just joskus sanoin, että ihmiset aina yrittää muuttaa maailmaa vaikuttamalla suuriin asioihin ja silleen jättää jälkensä tähän maailmaan, vaikka tosiasiassa jäljet jää muihin ihmisiin. Tässä nyt ilmeisesti yritän muuttaa maailmaa tällä blogillani.

Miksi?

Enkö vois vaan tyytyy olemaan ihan tavallinen tyttö.
Maailmalle vain joku, mutta jollekkin koko maailma.
Miks pitää aina haluta olla jotain niin paljon enemmän?
Enkö vois vaan olla onnellinen kaikista niistä ihmisistä, jotka on miun ympärillä ja lakata haikailemasta sellaseen maailmaan, joka ei ole minnuu varten.
Kun kuitenkin kaikesta huolimatta oon vaan tällanen pieni ja herkkä ihminen.

P.s. Hyi ku tää blogi on tehny miusta itsekkään ihmisen. Minä sitä ja minä tätä. Ens kerralla en kyllä kirjota itestäni vaan jostain ihan muusta. Ai niin paitsi, että kun tää on niinku miun blogi niin tän on kai tarkotus kertoo miusta ja miun elämästä. Jännä juttu.