Välillä jossain muualla, sitten taas kotona.
Paljon hymyjä ja naurua yhteen viikonloppuun.
Veden viileä, mutta pehmeä kosketus iholla.
Sormet muuttuivat rusinoiksi ja huulet alkoivat sinertää.
Ruokaöverit ja lauantaitanssit elävänä musiikkina.
Kädet ja pää jammailivat, hohtavan keltaiset kengät vain haaveilivat tanssilattian kosketuksesta.
Minä yksin yksinäisenä pöydässä kolmen, eri sukupolvea olevan, parin kanssa.
Kaikki omalla tavallaan mielettömän suloisia.
Sain yllytettyä nuoren parin tanssimaan edes puolikkaan kappaleen, vanhinta ei todellakaan tarvinnut yllyttää ja keskimmäisen suhteen olen jo luovuttanut.
Mietin miksi tunnen oloni epämukavaksi ihmisten keskellä.
Johtuuko se ehkä siitä, että jo pienenä vedin huomiot puoleeni, niin kävi tälläkin kertaa.
Muuten melko yksinäistä iltaa piristi kovin bändin basistin ihanan kevyt flirtti, joka edelleen saa huulille mahanpohjasta asti kutkuttavan hymyn.
En sittenkään ollut yksin.
Kahvipöydässä yhdistyi kaksi eri sukua, neljä lisäsi kahviinsa maitoa, kolme ei.
Kaksi ui käsikädessä, kaksi hymyili tietävää hymyä, ja minä kaipasin yhä edelleen jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti