Miten kaukana tähdet onkaan. Monen monta ihmiselämää mahtuu meidän ja niiden väliin, ja silti ne tuikkii meille taivaalta. Jos miettii tähtiä ja ihmisiä, ei siihen verrattuna mikään ole kaukana. Ei kokonaan toiset maailmat, ei eri elämät, ei toiset ihmiset. Mitä on pari tuntia, tai edes vuotta, verrattuna miljardeihin vuosiin. Joskus mietin millainen on ihmisten suhteellisuuden taju. Mutta toisaalta miten voi suhteuttaa, jos ei ole mihin verrata. Ei kai mitenkään. Kaikki tuntuu niin suurelta, niin ylitsepääsemättömältä, aivan kuin tavoittelisi tähtiä taivaalta. Mutta ei se aina ole niin suurta. Mikä oikeastaan on tässä suuressa maailmankaikkeudessa suurta. Ei yhden ihmisen elämä paina paljoa, ei jos vertaa sitä koko universumiin. Näinä hetkinä sitä vaan aina tuntee itsensä niin pieneksi ja haavoittuvaiseksi.
Maailmassa on niin paljon hassuja ihmisiä. Lähellä ja kaukana, siellä ja täällä. Jossain se joku erityinen, joka tuijottelee niitä ihan samoja tähtiä kuin minäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti