Miksi poikien liikunnanopettajat on aina niin komeita ja lihaksikkaita, että ihan punastuttaa?
Miksi aina tekee mieli karkkia, vaikka olisi juuri syönyt sitä?
Miksi haluan itkeä, kun näen isän suukottelevan pientä tyttöään kaupassa?
Miksi joidenkin ihmisten kohdalla en kestä ollenkaan edes pilailevaa ilkeyttä, vaan tunnen heti harminkyyneleet silmissäni?
Miksi häilyn edelleen lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla, haluamatta päästää irti lapsuudestani?
Miksi on niin hankalaa rakentaa omaa elämää, vaikka siihen olisikin täydet mahdollisuudet?
Miksi on niin vaikeaa irrottaa menneestä ja uskaltaa sanoa kyllä tulevaisuudelle?
Miusta tuntuu, että useimmat ihmiset on enemmän tai vähemmän lapsia koko elämänsä ajan. Ja se on toisaalta hyväkin asia.
VastaaPoistaNiin onhan se hyvä säilyttää sellanen tietynlainen lapsenmielisyys :)
Poista