torstai 12. huhtikuuta 2012

Haluisin.

Mie en tiiä miks haluisin koko ajan niin kovasti olla jotain.
Haluisin olla ihminen, joka kirjottaa blogia, joka saa ihmiset ajattelemaan.
Haluisin olla hyvä runoilija ja kirjottaa runoja, jotka koskettaa ihmisiä.
Haluisin olla spontaani ja itsevarma ihminen, joka ei välitä siitä mitä muut ajattelee.
Haluisin olla sellanen luonnonlapsi, raikas ja ilonen ihminen.
Haluisin, että ihmiset näkis miut sellasena positiivisena hymyilevänä ilopillerinä.
Haluisin, että voisin piristää muiden päivää ihan vaan sillä, että jaksan hymyillä vaikka ulkona satas lunta toukokuussa tai sillä miten jaksan iloita pienistä asioista.
Haluisin, että voisin auttaa ihmisiä näkemään tän maailman kauniimpana paikkana.
Haluisin, että voisin saada kaikki näkemään miten kauniita lumihiutaleet on tai miten paljon helpompaa elämä on, jos kaiken ajattelee positiivisesti.
Haluisin olla ihminen, joka lähtee noin vaan kohti tuntematonta. Nousee ensimmäiseen junaan edes tietämättä mihin se on menossa.
Haluisin olla ahkera ja aikaansaava. En tämmönen vätys.
Haluisin olla pitkäjänteinen ja oikeesti käydä laulutunneilla, et oppisin laulamaan.
Haluisin olla niin musikaalinen, et osaisin virittää ukuleleni ja sit osaisin opetella soittamaan sillä.
Haluisin niin kovasti, että toisinaan huomaan yrittäväni liikaa.
Haluisin, että voisin olla ihmisten seurassa oma itseni, tuntuu että mulla on koko ajan rooli päällä.
Haluisin, että mulla ois unelmia.
Haluisin, että tietäsin mitä haluun tulevaisuudeltani tai koko elämältäni.
Haluisin, että voisin joskus olla ihan vaan minä, miettimättä sitä mitä muut haluu miun olevan.
Haluisin olla niin paljon enemmän kuin mitä nyt tunnen olevani.
Haluisin olla joku.
Haluisin, että tietäsin millanen ihminen oikein oon.
Haluisin tietää kuka oikeesti oon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti