Hymy.

Oon ollu tänään ihan liian ahkera. Siis oikeesti. Kuvitelkaa, että kello on yli kaks ja mie oon jo laittanu pyöräni kesäkuntoon, tiskannu astiat, käyny lenkillä ja pessy vieläpä huoneestani ikkunan! Tällasta tehokkuutta ei kyllä näe joka päivä miun osalta. Eilen olin kyllä kanssa aika ahkera, kun olin äitin kanssa mummolassa siivoomassa, koska en siellä sillon yksin ollessani saanu mitään aikaan. Pelottavan tehokasta elämää jo kaks päivää. Huomenna on pakko löysätä.
Tuli niin hyvä mieli kun yhtenä iltana lenkkeillessäni tihkusateessa hymyilin ihan aitoo onnellista hymyy. Oli niin ihanaa tajuta, että kuitenkin tästä elämäni sotkuisuudesta huolimatta oon ihan aidosti onnellinen. Oon onnellinen siitä, että tämä eräs ihminen on edes olemassa. Oon onnellinen siitä, että se ihminen on miun elämässä. Niinä hetkinä, kun ilo ja onni vaan kipristää mahanpohjassa ja suupielet vääntyy väkisin sellaseen hömelöön hymyyn, tuntuu että mikään ei vaan voi mennä pieleen. Niinä hetkinä sitä vaan rakastaa ihan kaikkee. Harmaata taivasta ja niitä pieniä vesipisaroita kasvoilla, ilman raikkautta ja sitä tuoksuu kun on satanu.

Näitä mietin tänään:
Miks pitäs olla epätoivonen, kun voi olla toiveikas?
Miks pitäs itkee, kun voi nauraa?
Miks pitäs olla onneton, kun voi olla onnellinen?
Miks pitäs pelätä, kun voi olla utelias kaikkee uutta kohtaan?
Miks kaiken pitäs aina tuntuu niin tylsältä, kun tavallinenkin päivä voi olla jännittävä seikkailu?
Miks kaiken pitäs aina tuntuu jotenkin niin erityiseltä, kun parhaita on ne ihan arkiset hetket?
Miks pitäs vihata, kun voi rakastaa?

Onnellisia hetkiä elämässä: