Nälkäpeli.

Olin jo melkein unohtanu sen tunteen, kun saa käteensä kirjan, jota ei ole kertaakaan lukenu. Se ihana kutkuttava tunne, kun ei voi tietää mitä sieltä on tulossa. Ja kaikkein parasta on se, kun oot lukenu pari ekaa juttuu ja huomaat, että et enää voi laskee sitä kirjaa käsistä. Se kirja vaan vie mukanaan ja on pakko saada tietää mitä seuraavaks tapahtuu.
Käytin siis tänään päiväni ihan vaan lukemiseen. En edes muista millon viimeks oisin oikein uponnu johonki kirjaan ja vaan lukenu ja lukenu voimatta lopettaa. Yleensä en välttämättä kyllä tykkää tälleen ahmii kirjoja vaan nautin siitä tunteesta, kun voin sulatella sitä mielessäni ja välillä mietiskellä, että mitähän siinä vielä vois tapahtuu. Mutta koska tää kirja pitää palauttaa jo ens viikon alussa ja ei mulla kuitenkaan ois viikonloppuna ollu aikaa syventyy lukemaan, niin annoin sitte mennä.
Vähän on nyt niinku hassu olo. Mikä ei kai ole yhtää ihmeellistä, kun on päivän eläny jossai iha muualla ku omassa elämässä. Se on hassuu miten paljon kirjoista voi saada itelleen. Miten niistä löytää samoja tunteita, joita on ite käyny läpi. Sitten kun vielä liittää ne omat tunteensa siihen kirjaan, niin ai että.
En vois oikeesti elää, jos maailmassa ei enää olis kirjoja. Jos en enää sais pidellä kädessäni upouutta kirjaa, joka on ihan uusi seikkailu. Ai että.
Tykkään kirjoista.
Yks ongelma niissä vaan näyttää olevan. Oma elämä tuntuu jotenki epätodelliselta, kun oot lukenu kirjan. Vaikka enpä tiiä onko tää nyt muutenkaan sen todellisempaa.