Tajusin myös just tuossa, että oikeestaan siivoominen on aika terapeuttista. Jotenkin ajatukset vaan selkeni ja ahistus katos, kun tiskasin sellasen ihan jättimäisen tiskivuoren. Nyt on taas niin hyvä mieli ja aamun itku ja pahamieli on poissa. Jonkinlaisen kukaolenmistätulenmihinkuulun-kriisin kävin tässä taas läpi, mutta onneks se meni jo ohi.
Oikeesti en tiiä miks kirjotan tätä, koska ei mulla oo mitään sanottavaa. En jaksa enää kirjottaa siitä miten en tiiä mistään mitään. Mikä kyllä todellakin kertoo miun elämästä kaiken. Ihan oikeesti en tiiä MISTÄÄN MITÄÄN. Aika epämukava tunne.
Koko aamupäivän paisto kivasti aurinko ja oli kaunis ilma. Mie vaan leivoin sitä kakkuu täällä sisällä. Puhdistin taikinakuppii, eli söin siinä taikinaa isosta kupista ja itkin. Se oli aika mielenkiintosta. Yks ihan hyvä kysymys on, että miks mie aina itken. Miks itkee, kun vois nauraa? Niinpäniin. Se on vaan sellanen refleksi, jolle ei voi mitään.
Nyt aurinko menikin suunnilleen pilveen ja en oo koko päivänä vielä käyny ulkona. Ajattelin, että vois käydä pyöräilemässä. Oikeesti pakko jotenkin saada kunto nousemaan ennen kesää ja Ahvenisen hölkkää. Muuten en pääse enää edes ollenkaan maaliin! + että jos jatkan syömistä tähän malliin ja liikkuminen on tällä tasolla niin en oikeesti mahdu ylioppilasmekkooni kuukauden päästä!
Onko niihin juhliin tosiaan enää kuukaus? Voi kamala.
Mutta nyt lähen tästä hölöttämästä jotain täysin epäolennaista, joka ei millään tavalla liity tai vaikuta mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti