Ne joihin on luullut voivansa luottaa kaatuvat yksitellen.
Tutut ja turvalliset, muuttavat muotoaan.
Eikö sitä kaikkea ennen ollut, vai miten paljon onkaan jäänyt näkemättä.
Lauantaina totuus piilotetaan juhlamekkojen, ruusujen, lahjojen, onnitteluiden ja kopisevien korkojen taakse.
Kukaan ei sanallakaan mainitse sitä, mitä ehkä ainakin osa ajattelee.
Siitä ei puhuta, ei nyt, ei ehkä koskaan, se voidaan unohtaa, mutta ei se silti katoa, eivät ongelmat tee niin.
Siellä se kytee pinnan alla ja odottaa omaa vuoroaan.
Varpaita kylmää, olen rakastunut ohjelman tummaan mieheen, nukuin päikkärit ja taustalla soi Train.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti