Kaikki ihmiset eivät nykyään kestä sitä, hiljaisuutta, mutta minä nautin siitä.
Aamuisin kuuntelen hiljalleen heräilevän kirjaston ääniä.
Kirjat kopisevat, jossain joku ehkä vaihtaa pari sanaa, ovia auotaan ja suljetaan, astiat kolisevat, kaikki nämä äänet ovat osa hiljaisuuttani.
Liian usein laitamme kuulokkeet korville ja täytämme hiljaisuuden hetket.
Liian usein, lähes aina, täytyy olla kosketuksissa muuhun maailmaan.
Ajatukset harhailevat kirjoista kännykkään, laittaisinko viestin, tarkistaisinko facebookin.
Tai entä jos en.
Entä jos ihan vain olisin, keskittyisin kirjoihin, ottaisin kirjan kerrallaan, hetken kerrallaan, ajatuksen kerrallaan.
Hiljennyn hetkeksi ja kuuntelen mitä sisimmälläni on minulle kerrottavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti