Olen miettinyt kuolemaa. Olen miettinyt mihin me oikein menemme, kun aikamme täällä on tullut täyteen. Lakkaammeko vain olemasta, jatkammeko elämää jossain muualla vai onko olemassa taivas, jossa näemme taas kaikki ennen meitä lähteneet läheisemme.
Tavallaan uskon, että on olemassa paikka, kuten taivas, jossa kaikki ihmiset vielä kohtaavat toisensa. Toisaalta taas ajattelen, että me vain lopumme. Kaikki on taas niin kuin ennen syntymää. Ei ole tietoisuutta mistään, ei vain ole olemassa. Alamme joskus ja päätymme kerran.
Olisi hienoa, jos kuoleman jälkeenkin voisi vielä olla tietoinen tästä maailmasta. Pienenä aina haaveilin kuinka haluaisin istua enkelinä pilven päällä ja katsella sieltä ihmisiä. Ihmetellä kuinka maailma muuttuu ja kehittyy. Ajatus kaiken loppumisesta tuntui vain liian lohduttomalta.
Vaikka joskus toivonkin, että eläisin ikuisesti, olisi se todellisuudessa melkoisen pitkä aika tässä maailmassa. Toivon eläväni hyvän ja pitkän elämän, niin että kun aika tulee en enää pelkää kuolemaa. Toivon että ehdin nähdä ja kokea kaiken sen mitä haluankin, niin että voin sitten kuolla onnellisena.
Pienenä pelkäsin kuolemaa, itkinkin. Enää en. Nykyään keskityn tekemään elämästäni elämisen arvoista, sellaista jossa on jotakin muisteltavaa ja kerrottavaa. En haluaisi kuolla, en vielä pitkään aikaan. On vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa ennen kuin olen valmis sanomaan hyvästit maailmalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti