Yhä se pelottaa.
Toiset suunnittelevat sitä, haaveilevat paremmasta, jotkut jopa elävät siellä.
Minä en saa siitä mitään otetta, vain sinne asti minne työvuorolistat ulottuvat.
Toiset suunnittelevat sitä puolestani, kysyvät mitä aion.
Vastaan etten tiedä.
Haluaisin sanoa etten uskalla ajatella niin pitkälle, etten tiedä miten pärjään siellä.
Turvallinen elämäni on tätä hetkeä, enkä usko että se voi pysyä sellaisena.
Siellä jossain, minne olemme koko ajan matkalla, minne kuitenkin päädymme ennemmin tai myöhemmin, kaikki tulee muuttumaan.
Tänään luovuin taas hiukan lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti