Neonkeltaiset nauhat.

Päällä parhauden huppari ja hiuksissa hassu tuoksu.
Klips, klips, niin säännöllisesti joka puolelta, heihei hiukset, hyvästelin, en kuitenkaan niin pitkiä pätkiä, kuin kaksi vuotta sitten.
Mietin mitä tapahtuisi jos alkaisin yhtäkkiä kiljua "voi hiusparkani, voi hiuksiani, ihminen mitä teet niille!", hymyilin ajatukselle tyhmästi yksikseni.
Nyt näytän taas hetken ihmiseltä, enkä mörrimöykyltä.
Viime yönä ehkä juttelin enemmän kuin nukuin, välttämättä en, mutta voihan olla.
Silmät on hassusti sikkaralla ja mietin kuinka monen monta hetkeä ihmisen muistoihin mahtuukaan.
Voi niitä on niin paljon, monta tarinaa kerrottavana.
Muistan.