Liikaa kahvia yhdelle illalle. Silmiä väsyttää ja ajatus takkuaa, mutta silti jollakin kierolla tavalla olen aivan pirteä.
Mietin kuinka monta eri vastausta voikaan keksiä kysymykseen "jokos se elinalla on poikakaveri". Voin kertoa, että aika monta muttei suinkaan äärettömästi.
Aamulla totesin että: I think it's better if you play this without me, I think it's better I'm all alone, I don't wanna be a part of this game, when there's no chance for a happy end.
Se on niin totta, vaikka koskaan ei kai saisi kertoa tunteistaan laulun sanoin. Voi olla, että sitä ei oteta tosissaan.
Kuuntelin Johanna Kurkelaa: En mä itke miehen tähden, en mä itke ollenkaan, itken oman onnen tähden, jota ei kai ollutkaan, oli ennen haavekuva, kuva suuren rakkauden, oli hauras tuulentupa, tupa kauniin lupauksen.
Sekin on totta. En itke miehen tähden, mutta kenties onnen vuotten tähden joita ehkä ollut ois. Vaikka kuka tietää.
Mutta silti, kaikesta huolimatta: Minä rakastan käkkyräpuita, kesän lämmintä huminaa, pikkuvauvojen naurusuita, talven laulua valkeaa.
Huomenna menen vasta iltavuoroon ja työpäivän jälkeen kovalle (ei se oikeesti oo niin kova!) vieraspatjalle nukkumaan.
Kuulostaa varsin mukavalta, mutta nyt kietoudun sydänpeittooni ja odottelen suloista unta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti