Juoksin töissä paikasta toiseen. Ajatukset meni aina hetken edellä. Oli paljon, paljon kirjoja, joka puolella valtavasti kirjoja.
Olin ystävällinen tuntemattomalle ja sain palkaksi kauniin, aidon hymyn.
Kaupungilla oli hurjan keväistä, nolotti vähän siinä toppatakissa ja pipo päässä.
Mummon luona oli kaukokaipuuta ja huolta. Niin suuria kysymyksiä, ettei kellään meistä ole niihin vastauksia.
Autolla ajaessa annoin tietä ambulanssille, takaa tuli muitakin hurjia ohittelijoita. Pohdin hetken, että ehkäpä pitäisikin rueta autokoulunopettajaksi.
Aamulla kävin autossa istuessani unen rajamailla ja muistin elävästi kuinka kirje jäi kotiin pöydälle.
Ehkä muistan huomenna postittaa sen, ja voin samalla postittaa itsenikin jonnekin täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti