Elämää suurempaa.

Elämä. Viisi kirjainta. Kolme tavua. Merkitykseltään ääretön.
Minun elämä. Sinun elämä. Meidän yhteinen elämä.
Sorruin eilen huonon päivän päätteeksi "kaikkienmuidenelämäonparempaakuinminunelämä"-ajatteluun, vaikkei niin saisi koskaan tehdä. Voin syyttää huonoa päivää tai sitten tunnustaa, että elämästäni puuttuu tällä hetkellä jotain. Jotain mitä ympärilläni olevien ihmisten elämästä löytyy. Se ei silti tarkoita, etteikö minun elämässäni olisi jotain sellaista mitä heillä ei ole.
Elämä on valintoja. Suuria ja pieniä. Valintoja, jotka vaikuttavat koko loppuelämään tai kenties vain seuraavaan hetkeen. Enkä minä koskaan ole varma olenko valinnut oikein. Tee vai kahvi? Minttu- vai toffeekonvehti? Jos en tartu tilaisuuten tai tartun, saatan tehdä elämäni virheen. Entä jos tein väärin, kun päätin luovuttaa. Ehkä olisi sittenkin pitänyt taistella. Tai mitä jos teinkin väärin kun paljastin sisimpäni toiselle. Ehkä olisi sittenkin pitänyt jättää jotain kertomatta. Mistä tiedän voinko luottaa ihmiseen tai että milloin on aika lähteä. Kysymys mistä tiedän on sen verran suuri, että vastaus ei sitä voi tietää, ei oikein riitä täyttämään epätietoisuuden aukkoa. Muuta vastausta ei silti ole. Päätä sydämelläsi, on ainoa vinkki elämää suurempien päätösten tekemiseen, mutta entä jos sydänkin vaikenee?

Päätin, että minun elämäni on hyvä juuri tässä ja nyt. Jotain puuttuu, myönnän sen, mutta onneksi minulla on vielä aikaa löytää se.