Mä valitsin juosta, koska luulin etten osaisi muuta.

Näen yhä uudelleen ja uudelleen mielessäni ne hetket, kun olisi pitänyt tarttua kiinni.
Sen hetken, kun oli viimeinen mahdollisuus huutaa perään "sinä ootkin se!".
Enkä tehnyt mitään.
En silloin tiennyt kuinka paljon tulisin jonain päivänä rakastamaan ja kaipaamaan.

Oli kai vain pakko elää se kaikki läpi, että tietäisin.
Etten voisi myöhemmin syyttää itseäni siitä etten edes yrittänyt.
Nyt tiedän ehkä enemmän, mutta ymmärrän sitäkin vähemmän.