Sisko onnistuu ja mä oon se toivoton.

Nousin tänään väärällä jalalla, koska kateus ja mustasukkaisuus nostivat taas päätään, ja jo aamupalapöydässä huomasin miten paljon ääneni yleensä täyttää hiljaisia kohtia päivästä. Tuntui typerältä ja lapselliselta, mutten silti heti voinut luovuttaa. Yksinäisyys kouraisi rintaa, koska siinä ne istuivat lähellä toisiaan eivätkä kaivanneet mitään enempää ja tunsin kyyneleet poskillani. Maisteltiin hedelmäkarkkeja ja pelattiin lautapeliä. Voitin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni pelin, jossa ei pärjää pelkällä tuurilla. Tosin varmaan vain siksi, että siskon pää on pehminnyt. Maalattiin äitille suurta synttärikorttia ja kolmen sijasta neljä kirjoitti nimensä alle. Samalla kovin tuttua, mutta kuitenkin aina yhtä uutta ja hassua. Popi oli tänään ekstrasöpö möhniäinen, vaikkei suostunutkaan tekemään temppuja rusinoidensa eteen. Ehkä se aavisti, että kaipaan seuraa. Huomenna aion potea huonoa omaatuntoa, koska lusmuan kotona, vaikka muut ovat koulussa ja töissä. Rangaistukseksi siitä, etten ole vielä onnistunut elämässäni, toisin kuin sisko, laitan herätyskellon soimaan ja pakotan itseni nousemaan, vaikka oikeasti haluaisin nukkua.
Nyt pus ja hei.