Pelolle ei saisi antaa valtaa. Sen ei saisi antaa tunkeutua mieleen ja asettua asumaan pienimpiinkin sielun sopukoihin. Sille ei saisi antaa tilaa hengittää. Jos pelolle antaa vallan, voi menettää itsensä.
Mutta tälläkin hetkellä sisälläni asuva pelko nostaa päätään. Se kuiskailee hiljaa korvaani "entä jos et koskaan tule tämän valmiimmaksi?", "entä jos mikään ei koskaan riitä tyydyttämään tunnetta, että sinulta puuttuu jotain?", "entä jos sisälläsi on aina kaipuu kotiin, menitpä sitten minne tahansa?".
Ja entä jos en pelkääkään turhaan? Jos en tosiaan koskaan tunne itseäni tämän eheämmäksi ja vahvemmaksi, kuka huolehtii, ettei pelko hukuta minua allensa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti