Sisällä on kummallinen möykky, jonka haluaisin saada purettua.
Sanat ovat yhtenä mylläkkänä, pelkkää sekasotkua.
Miten helppoa onkaan luoda uutta.
Kaksi langankiertoa koukulle, koukku läpi silmukasta, lanka koukulle ja taas läpi silmukasta.
Lasken hiljaa mielessäni kuuteen yhä uudelleen ja uudelleen, se rauhoittaa.
Yksi solmu ja kaksi erillistä, mutta samanväristä lankaa ovat yhtä.
Kohta ei enää edes huomaa mihin on tehty solmu, että missä kohtaa ne oikein yhdistyivät.
Ne vain ovat yhtä, ja tuntuu kuin olisivat aina olleet niin.
Olen elämässäni tehnyt paljon virheitä ja saanut niitä anteeksi.
Tämänkertainen synti on kuitenkin suurempi, enkä oikein tiedä kuinka kauan ja kuinka paljon pitäisi katua. Tai keneltä pitäisi pyytää anteeksi. Meneekö kaikki niin kauan pieleen, että olen kärsinyt rangaistukseni tästä. Niin kauan kunnes saan synninpäästön, ehkä lähinnä itseltäni.
Toivottavasti ei kuitenkaan niin kauaa, että minun täytyy odottaa seuraavaan elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti