sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Sä vaan peilityyntä näät, sen alla on äkkisyvää.

Tunsin onnea, koska ympärillä oli tuttuja ihmisiä, rakkaita jotka ovat aina olleet osa elämääni.
Niin tuttuja ääniä, tuttuja kasvoja, että olisin voinut itkeä sen tuttuuden edessä. On edes jotain joka ei ole muuttunut, jotain joka on pysynyt samana kuin aina.
Tunsin yksinäisyyttä, kun puhuttiin tyttö- ja poikaystävistä, otsassani hehkui kuin polttomerkkinä sana "YKSIN".
Yksinäisyyteni alleviivaantuu, se on kuin keltaisella yliviivaustussilla merkattu.
Se on kaikkialla, yksinyksinyksin, niin yksin kuin vain yksin olla voi.

Tykkään halauksista, niistä hetkistä kun minusta pidetään kiinni. Halauksista tiedän olevani todellinen, tiedän olevani tärkeä. Tartun niihin hetkiin, kuin tuuli repaleiseen purjeeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti