Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa, ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa.

Oli ihminen, joka sanoi "minun seurassani voit olla juuri sellainen kuin olet, ei tarvitse esittää" ja minähän olin. Oli hymyjä, oli kutkuttava tunne, oli unelmia. En tiedä mitä tapahtui, mutta nyt ei ole enää mitään. Ei yhtikäs mitään.
Ei hätää, olen tottunut, niin käy aina. Aina kun minä alan uskoa, kun päätän olla ja uskaltaa, ihmiset katoavat.

Olo on häilyvä, enkä tiedä varmaksi.

En tiedä olenko, tai tulenko olemaan, olenko edes koskaan ollut.